Menu
Varaa
Sulje
Varaa

Tupakka, suu ja tupakoinnin lopettaminen

Tupakointi on yksi tärkeimmistä suusairauksien riskitekijöistä. Tupakoinnin lopettaminen vähentää muun muassa suusyöpäriskiä sekä parantaa suusairauksien hoitoennustetta.

Tupakoinnin haitat

Tupakointi on yksi johtavista sairastavuuden ja ennenaikaisen kuolleisuuden riskitekijöistä. Maailmanlaajuisesti tupakointi on toiseksi yleisin kuolinsyy aiheuttaen vuosittain noin 6 miljoona ennenaikaista kuolemaa. Suomen vajaasta miljoonasta tupakoitsijasta yli kolmasosan arvioidaan sairastuvan ja kuolevan ennenaikaisesti tupakoinnin aiheuttamien sairauksien vuoksi.

Tupakoinnin on todettu hyvin tunnettujen keuhko- ja verenkiertoelimistön sairauksien lisäksi olevan riskitekijä monille suun sairauksille, kuten suusyövälle ja parodontiitille. Tupakointi aiheuttaa lisäksi pahanhajuista hengitystä, hampaiden ja proteesien värjäytymistä, hidastaa haavojen paranemista sekä heikentää hammasimplanttihoitojen ennustetta.

Tupakoinnin lopettamisen hyödyt

Tupakoinnin lopettaminen parantaa suun terveyttä sekä vähentää riskiä sairastua kymmeniin eri sairauksiin, joista osa voi aiheuttaa ennenaikaisen kuoleman.

Lopettaminen aiheuttaa välittömiä suumuutoksia: ikenien ja limakalvojen verenkierto sekä makuaisti paranevat, hengitys raikastuu ja koko suu voi paremmin. Terveyshyötyjen lisäksi tupakoinnin lopettamisella voi säästää jopa tuhansia euroja vuodessa.

Tupakoinnin lopettaminen parantaa maku- ja hajuaistia.

Tupakoinnin lopettaminen parantaa maku- ja hajuaistia.

Tupakan poistuminen elimistöstä

  • 20 minuutissa verenpaine ja syketiheys alenevat sekä verenkierto paranee
  • 24 tunnissa veren hiilimonoksiditasot laskevat
  • 48 tunnissa maku- ja hajuaisti paranevat sekä nikotiini poistuu elimistöstä
  • 1–12 viikossa keuhkojen toiminta paranee jopa 30 %
  • 3–9 kuukaudessa yskiminen ja hengenahdistus vähenevät
  • vuodessa sydänkohtausriski pienee 50 %
  • 10 vuodessa keuhkosyöpäriski pienee 50 %
  • 15 vuodessa sydänkohtaus- ja aivohalvausriski laskevat tupakoimattoman tasolle.

Tupakoinnin lopettamiseen valmistautuminen

Tupakoinnin lopettaminen on useimmille hyvin vaikeaa. Hyvä valmistautuminen parantaa mahdollisuuksiasi onnistua. Jos lipsahdat tupakoimaan lopettamispäätöksestä huolimatta, älä lannistu. Useimmille lopettaminen ei onnistu ensimmäisellä kerralla, vaan vaatii useita lopettamisyrityksiä.

Vinkkejä valmistautumiseen

  • Muuta tupakointitottumuksiasi, kuten tupakkamerkkiä, -paikkoja ja -aikoja, ennen lopettamisyritystäsi.
  • Tee lista paikoista ja tilanteista, joissa mieluiten poltat.
  • Mieti, mitä etuja ja haittoja tupakka sinulle aiheuttaa.
  • Valitse lopettamispäiväksi mahdollisimman stressitön ajankohta, jotta voit keskittää voimavarasi lopettamiseen.
  • Tee uudelleen aloittamisesta hankalaa esimerkiksi hävittämällä kaikki tupakointivälineesi.
  • Mieti, miten aiot selvitä vaikeista hetkistä, kun tupakanhimo iskee tai olet stressaantunut.
  • Aloita harrastus, joka antaa uusia kokemuksia ja ajateltavaa tupakoinnin tilalle.
  • Keskustele läheistesi kanssa lopettamisesta, ja pyydä tarvittaessa tukea. Näin he osaavat suhtatua sinuun ja mahdollisiin vieroitusoireisiisi ymmärtäväisesti.
  • Mieti, mitä voisit oppia mahdollisista aiemmista lopettamisyrityksistäsi.
  • Hanki tarvittaessa nikotiinikorvaustuotteet ennakkoon ja lue niiden käyttöohjeet.
  • Palkitse itseäsi pienistäkin onnistumisista. Älä anna periksi.

Tupakoinnin lopettamisen oireet

Tupakoinnin lopettamiseen liittyy lähes aina vieroitusoireita, jotka voivat olla sekä fyysisiä että sosiaalisia. Tupakoinnin lopettaminen voi aiheuttaa muutoksia muun muassa työ- ja koulutaukojen sekä vapaa-ajan viettoon. Voit tuntea itsesi ulkopuoliseksi, kun et vietäkään enää taukoja tuttujen kanssa tupakoiden.

Myös tupakoinnin sisältämän ”askartelun” loppuminen, maku- ja hajuaistien muuttuminen sekä tuntomuutokset suussa, kehkoissa ja nielussa voivat tuntua aluksi oudolta ja jopa ahdistavilta. Vieroitusoireisiin kannattaa suhtautua myönteisesti, koska ne kuuluvat tupakoinnin lopettamiseen ja loppuvat ajallaan.

Tupakoinnin lopettaminen voi aiheuttaa fyysisiä vieroitusoireita kuten päänsärkyä.

Tupakoinnin lopettaminen voi aiheuttaa fyysisiä vieroitusoireita kuten päänsärkyä.

Etenkin paljon ja pitkään tupakoineille lopettaminen saattaa aiheuttaa voimakkaita, fyysisiä vieroitusoireita, jotka johtuvat nikotiiniriippuvuudesta. Arviolta noin 75 %:lla tupakoinnin lopettavista esiintyy fyysisiä riippuvuusoireita. Nikotiiniriippuvuuden oireet ovat voimakkaimmillaan ensimmäisten vuorokausien aikana lopettamisesta, mutta voivat kestää ainakin muutamien viikkojen ajan.

Vieroitusoireita voivat olla

  • päänsärky, ahdistus, jännittyneisyys,
  • masennus, unihäiriöt,
  • lisääntynyt ruokahalu, painonnousu,
  • ruoansulatuksen häiriöt.

Tupakoinnin lopettamisen yhteydessä on erityisen hyödyllistä lisätä liikuntaa. Liikunta auttaa paitsi vieroitusoireissa, myös mahdollisessa painonnousussa, joka liittyy lopettamisen myötä parantuneeseen ruokahaluun.

Nikotiinin korvaushoito

Pitkäaikainen tupakointi aiheuttaa rakenteellisia muutoksia aivoissa muun muassa dopamiinia tuottaviin ja siitä reagoiviin hermosoluihin. Äkillinen nikotiinin loppuminen voi aiheuttaa voimakkaitakin fyysisiä vieroitusoireita, joiden hoito voi vaatia nikotiinikorvaushoitoa tai lääkehoitoa.

Nikotiinikorvaustuotteet helpottavat mm. vieroitusoireita..

Nikotiinikorvaustuotteet auttavat tupakoinnin lopettamisesta aiheutuviin fyysisiin vieroitusoireisiin. Nikotiinikorvaustuotteiden käyttö parantaa todennäköisyyttä onnistua lopettamisessa etenkin, jos tupakointi on ollut runsasta ja pitkäaikaista.

Vieroitusoireiden hoitoon voidaan käyttää nikotiinivalmisteita tai reseptilääkkeitä. Tuote ja annostus valitaan riippuvuuden mukaan.

Nikotiinikorvaushoidon tavoitteena on vähentää nikotiinin vieroitusoireita, jotta tupakoinnin lopettaminen onnistuisi. Nikotiinikorvaushoidossa on tärkeää käyttää riittävän suuria annoksia etenkin heti tupakoinnin lopettamista seuraavina päivinä. Nikotiinikorvaustuotteita tulisi käyttää noin 3–6 kuukauden ajan, vähitellen korvausannosta vähentäen.

Tupakoinnin lopettamisen alussa hyvä vaihtoehto on käyttää sekä hitaasti että nopeasti vaikuttavia nikotiinikorvaustuotteita. Hitaasti imeytyvä nikotiinikorvaustuote varmistaa tasaisen nikotiiniannoksen, kun taas nopeat nikotiinilähteet auttavat pahimpiin vieroitusoireisiin.

Esimerkiksi nikotiinilaastareista nikotiini imeytyy hitaasti ja tasaisesti, kun taas pastilleista, purukumeista, inhalaattoreista ja sumutteista nikotiini imeytyy nopeasti.

Korvaushoitoa käytettäessä veren nikotiinipitoisuus jää yleensä aina pienemmäksi kuin tupakoitaessa, joten vieroitusoireita voi korvaushoidosta huolimatta esiintyä. Korvaushoidon tarkoituksena onkin vähentää nikotiinin määrää elimistössä siten, että vieroitusoireet olisivat hallittavissa, mutta riippuvuus nikotiiniin vähenisi.

Nikotiinikorvaushoidon riskit ovat vähäiset ja se on kaikissa olosuhteissa turvallisempi vaihtoehto kuin tupakoinnin jatkaminen tai uudelleen aloittaminen. Etenkin kohonneesta verenpaineesta tai muista sydänongelmista kärsiville pitkäaikainen nikotiinikorvaustuotteiden käyttö saattaa hieman lisätä sydän- ja verenkiertosairauksien riskiä.

Yli 18-vuotiaat voivat ostaa nikotiinivalmisteita ilman reseptiä, ja niitä myydään muun muassa apteekeissa, ruokakaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla.

Lääkehoito

Varenikliini (Champix) on ensimmäinen tupakoinnin lopettamiseen tarkoitettu vieroituslääke. Varenikliini estää nikotiinin vaikutuksia aivoissa, lievittää vieroitusoireita sekä vähentää tupakanhimoa ja tupakoinnin tuottamaa mielihyvää.

Lääkehoito aloitetaan noin 1–2 viikkoa ennen tupakanpolton lopettamista, ja hoitoa jatketaan noin 8–12 viikkoa tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Lääkehoidon aloittaminen edellyttää lääkärin arviota, jolloin lääkäri varmistaa lääkkeen sopivuuden, antaa ohjeita lopettamiseen sekä sopii tarvittaessa jatkokäynneistä.

Varenikliinin tyypillisimpiä haittavaikutuksia ovat pahoinvointi, päänsärky, unettomuus ja poikkeavat unet. Lääkehoidon aikana alkoholin käyttöä tulisi välttää.

Bupropioni (Zyban) on alun perin masennuksen hoitoon käytetty lääke, joka on todettu tehokkaaksi myös tupakkariippuvuuden hoitoon. Bupropioni vaikuttaa aivojen välittäjäaineiden (dopamiini, noradrenaliini) aineenvaihduntaan, vähentää tupakanhimoa sekä lievittää vieroitusoireita.

Bupropionihoidon kesto on tavallisesti noin 7–9 viikkoa. Hoito aloitetaan pienellä annoksella ennen tupakoinnin lopettamista ja jatketaan suuremmalla annoksella lopettamisen jälkeen. Yleisimmät haittavaikutukset ovat unettomuus, pahoinvointi, oksentelu, ummetus ja mahakivut.

Bupropionin käyttö tupakkariippuvuuden hoidossa on uusien lääkkeiden myötä vähentynyt.

Tupakka ja suun sairaudet

Suusyöpä

Tupakansavu sisältää yli 3500 kemiallista yhdistettä, joista noin 50 on karsinogeenejä eli syövälle altistavia aineita. Tupakoitaessa tupakansavu tulee ensimmäisenä suuonteloon, jossa haitalliset yhdisteet voivat aiheuttaa muun muassa limakalvojen pintasolujen mutaatioita.

Mutaatioiden seurauksena solujen kasvu ja kehitys saattavat muuttua. Pahimmillaan seurauksena voi olla suun tai nielun alueen syöpä.

Tupakoinnin suusyöpäriski on annosriippuvainen. Noin 15 savuketta tai vähemmän tupakoivilla riski saada suusyöpä verrattuna tupakoimattomiin on noin nelinkertainen. Yli 15 savuketta vuorokaudessa polttavilla riski suusyöpään on noin 13-kertainen. Tupakoitsijat, jotka käyttävät runsaasti alkoholia, ovat erityisen suuressa riskissä sairastua suusyöpään.

Suomessa diagnosoidaan noin 200 uutta suusyöpätapausta vuodessa. Kuolleisuus suusyöpään riippuu pitkälti siitä, missä vaiheessa suusyöpä on todettu. Keskimääräinen kuolleisuus viisi vuotta suusyövän toteamisesta on noin 50 %.

Parodontiitti

Tupakointi on yksi tärkeimmistä hampaiden kiinnityskudossairauksien riskitekijöistä. Tupakoinnin vaikutuksesta ikenien normaali verenkierto, uusiutuminen sekä puolustussolujen toimintakyky bakteereita vastaan heikkenevät.

Tupakointi aiheuttaa muutoksia myös hampaita ympäröivän leukaluun puolustuskykyyn sekä uusiutumiseen, mikä edistää luun vetäytymistä hampaiden ympäriltä. Tupakoijilla onkin todettu kohonnut riski sairastua parodontiittiin.

Parodontiitin hoidon ennuste paranee ja riski sairastua parodontiittiin vähenee, jos tupakointi lopetetaan.

Tupakka ja tupakan lopettaminen. Parodontiitti.

Tupakoinnin lopettaminen vähentää riskiä parodontiitin kehittymiselle sekä parantaa parodontiitin hoidon ennustetta.

Hammasimplanttien menetys

Tupakointi voi aiheuttaa omien hampaiden lisäksi ongelmia myös hammasimplanteille. Tupakoitsijoilla implanttien luutuminen leukaluuhun on tavanomaista heikompaa, mikä lisää implanttihoidon riskejä sekä heti implantin asentamisen jälkeen että pidemmällä aikavälillä. Implanttien luutumisongelmien lisäksi ienongelmat ovat tupakoitsijoilla tupakoimattomia yleisempiä.

Onnistuneenkin hammasimplantin asentamisen jälkeen tupakoitsijoiden riski hammasimplantin menettämiselle on noin kaksinkertainen tupakoimattomiin verrattuna. Tämän vuoksi tupakoinnin lopettaminen on implanttihoidon onnistumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Haavojen paraneminen

Tupakoinnin aiheuttama heikentynyt verenkierto sekä puolustussolujen heikentynyt toiminta voivat aiheuttaa ongelmia hampaan poistosta ja muista suukirurgisista toimenpiteistä toipumisessa. Tupakoinnin lopettaminen ainakin muutamaksi päiväksi ennen ja jälkeen suukirurgisia toimenpiteitä parantaa operaatioista toipumista.

Tupakointi voi aiheuttaa ongelmia esimerkiksi hampaan poistosta toipumisessa.

Tupakointi voi aiheuttaa ongelmia esimerkiksi hampaan poistosta toipumisessa.

Pahanhajuinen hengitys

Tupakointi lisää parodontiittia sekä muita iensairauksia. Iensairaudet lisäävät hapettomissa oloissa elävien suubakteereiden (anaerobiset bakteerit) määrää.

Ien- ja parodontaalisairauksia aiheuttavat bakteerit tuottavat pahanhajuisia kaasuja ja aiheuttavat siten pahanhajuista hengitystä. Monet kokevat myös tupakoinnista aiheutuvan savun hajun epämiellyttävänä. Tupakoinnin lopettaminen on tehokas keino vähentää haisevaa hengitystä.

Tupakoinnin lopettaminen ja vieroitusoireet. Tupakka aiheuttaa pahanhajuista hengitystä.

Tupakointi aiheuttaa myös pahanhajuista hengitystä.

Hampaiden värjäytyminen

Tupakansavu sisältää runsaasti kemikaaleja, jotka aiheuttavat hampaiden sekä hammasproteesien värjäytymistä. Tupakan aiheuttamien värjäytymien poisto voi olla sekä hankalaa että kallista.

Tervetuloa
konsultaatiokäynnille

Amemori M. Developing Assessment and Promotion of Tobacco Counselling: a Cluster-Randomised Community Trial among Oral Health Professionals. Doctoral Thesis. University of Helsinki, 2012.

Cahill K, Stevens S, Perera R et al. Pharmacological interventions for smoking cessation: an overview and network meta-analysis. Cochrane Database Syst Rev 2013;5:CD009329.

Hartmann-Boyce J, Stead LF, Cahill K et al. Efficacy of interventions to combat tobacco addiction: Cochrane update of 2012 reviews. Addiction 2013;108:1711-1721.

Stumppi.fi.

Warnakulasuriya S, Dietrich T, Bornstein MM et al. Oral health risks of tobacco use and effects of cessation. Int Dent J 2010;60:7-30.