Hammasimplanttien ongelmat ja komplikaatiot
Hammasimplanttien yleisimpiä komplikaatioita ovat peri-implantiitti, luutumishäiriöt, kiinnitysruuvin löystyminen sekä harvinaisemmat hermovauriot.
Hammasimplanttihoitojen komplikaatiot ja ongelmat ovat harvinaisia mutta mahdollisia. Yleisin ongelma on implanttihampaan ympärillä olevan ikenen tulehdus (perimukosiitti), joka voi hoitamattomana aiheuttaa myös implantin ympärillä olevan luun tulehtumista ja luun vetäytymistä.
Hammasimplanttihoidon ennuste on moniin lääketieteellisiin toimenpiteisiin verrattuna erittäin hyvä; 10 vuotta hammasimplantin asennuksen jälkeen noin 80–95 % hammasimplanteista toimii moitteettomasti.
Hammasimplantti ei luudu
Kun hammasimplantti on asennettu leukaluuhun, implantti luutuu leukaluuhun kiinni. Joskus luutumisessa voi kuitenkin olla ongelmia, eikä implantti kiinnity luuhun toivotulla tavalla.
Hammasimplantin luutumisongelmat ilmenevät yleensä implantin asentamista seuraavien muutamien kuukausien aikana. Tämän vuoksi implantin asentanut hammaslääkäri varmistaa implantin luutumisen toimenpidettä seuraavien kuukausien aikana. Noin 95-98 % hammasimplanteista luutuvat normaalisti.
Implantin luutumisongelmille voivat altistaa muun muassa osteoporoosi, diabetes sekä tupakointi. Myös osteoporoosi-, sytostaatti- sekä kortisonilääkkeet voivat lisätä riskiä hammasimplanttien luutumisongelmille.
Kipu ja hermosärky
Hammasimplantin asennuksen jälkeen leikkausalue voi olla hieman arka. Mikäli implantin asennuksen yhteydessä ei ole tehty ien- tai luusiirteitä, pelkkä implantin laitto ei usein aiheuta merkittävää kipua tai haittaa.
Hammasimplantin asennuksen yhteydessä voidaan tarvittaessa tehdä luu- tai iensiirteitä. Kudossiirteet aiheuttavat jonkin verran kipua ja arkuutta sekä implantointialueelle että mahdolliselle siirteen otoalueelle.
Hermosärky eli neuropaattinen kipu on hammasimplanttihoidossa harvinaista. Vuonna 2018 julkaistussa tutkimuksessa Vazquez-Delgado ym. raportoivat hermosärkyä (neuropaattinen kipu) noin 0,3 % hammasimplantin saaneille potilailla ja trigeminaalista neuropatiaa 0,5 % hammasimplanttipotilaista.
Peri-implantiitti eli kiinnityskudosten tulehtuminen
Perimukosiitti on iensairaus, jossa hammasimplanttia ympäröivä ien on suun mikrobien vaikutuksesta tulehtunut. Perimukosiitti vastaa luonnonhampaan ientulehdusta.
Peri-implantiitti on sairaus, jossa hammasimplanttia ympäröivä ikenen tulehdus on levinnyt luuhun asti. Luuhun asti levinnyt tulehdus aiheuttaa luun vetäytymistä implantin ympäriltä, ja hoitamattomana tila voi aiheuttaa implantin irtoamista leukaluusta. Peri-implantiitti vastaa luonnonhampaan parodontiittia.
Erityisesti parodontiittia sairastavat potilaat sekä runsaasti tupakoivat ovat riskiryhmässä implantin kiinnityskudosten sairauksille. Samoin huono suuhygienia altistaa perimukosiitille ja peri-implantiitille.
Tulehduksen syntymistä voi estää tehokkaasti säännöllisillä hammaslääkärin tarkastuskäynneillä, hammaskiven säännöllisellä poistolla sekä ennen kaikkea huolellisella hammasvälien puhdistuksella ja hampaiden harjauksella.
Proteesien rikkoutuminen ja kiinnitysruuvien löystyminen
Kuten omatkin hampaat, myös hammasimplantin varaan rakennettavat kruunut, sillat ja irroitettavat hammasproteesit voivat lohkeilla ja rikkoutua.
Hammasimplanteilla tuettujen irroitettavien peittoproteesien kulumat ja lohkeamat ovat melko yleisiä. Pienet lohkeamat voidaan korjata paikkaamaalla tai hiomalla. Suuremmat korjaustarpeet voivat edellyttää proteesin irroittamista sekä proteesin korjausta hammasteknikon toimesta hammaslaboratoriossa.
Myös kiinteät implanttikruunut ja sillat voivat lohkeilla. Pienet lohkeamat voidaan kiillottaa ja pyöristää, suuremmat lohkeamat vaativat rakenteen irroituksen ja korjauksen tai uusimisen hammaslaboratoriossa.
Implanttisillat ja -kruunut kiinnitetään implantteihin pienillä kiinnitysruuveilla, jotka kiristetään momenttiavaimella oikeaan kireyteen (15-35 NCm). Käytössä ja pitkässä rasituksessa kiinnitysruuvit voivat löystyä, joka ilmenee usein sillan tai kruunun liikkumisena. Löystyneet kiinnitysruuvit voidaan kiristää uudelleen, mikäli muuten rakenteet ovat ehjät.
Hammasimplanttien rikkoutuminen
Hammasimplanttien katkeamiset ja murtumiset ovat harvinaisia, mutta mahdollisia hoidon komplikaatioita. Implantin rikkoutuminen voi johtua implantin suunnittelu- tai valmistusvirheestä tai implantin liian suuresta kuormittumisesta.
Jos hammasimplantti vaurioituu pahoin, sitä ei voida korjata vaan se vaatii implantin poistamisen.
Hammasimplantin asentaminen väärään asentoon
Hammasimplantti voi mennä väärään asentoon puutteellisen kirurgisen suunnittelun, riittämättömän leukaluun tai leikkauksen aikaisen virheen vuoksi.
Hammasimplanttihoito vaatii huolellista suunnittelua ja osaamista. Huonosti suunniteltu hoito ja väärin asennettu hammasimplantti aiheuttaa vaikeuksia kauniin ja kestävän hampaan rakentamiseen.
Hammasimplanttihoidon hinnan lisäksi kannattaakin hoitoa harkittaessa huomioida myös hoidon laatuun vaikuttavia seikkoja, jotka vähentävät hoidon komplikaatioiden riskejä.
Väärin rakennettu kruunu
Hammasimplanttihoidon tavoitteena voi olla paitsi esteettisten ongelmien kuten etuhampaan puutoksen korvaamisen lisäksi parantaa purentaa. Tämä edellyttää sitä, että hammasimplantin päälle rakennettava kruunu tehdään oikean muotoiseksi siten, että sillä on oikein rakennetut purentakontaktit vastahampaan kanssa.
Huonosti muotoiltu kruunu voi aiheuttaa sen, että kruunu jää korottamaan tai purenta ei kohtaa oikealla tavalla ja koko hoidon hyöty voi jäädä olemattomaksi.
Kuvassa oikealla ylä- ja alahammas ovat molemmat implanttihampaita. Implanttien päälle rakennetut kruunut on tehty liian mataliksi, jonka seurauksena implanttihampaat eivät pure toisiaan vasten.
Darby I. Risk factors for periodontitis & peri-implantitis. Periodontol 2000. 2022;90:9-12.
Vazquez-Delgado E et al. Prevalence of neuropathic pain and sensory alterations after dental implant placement in a university-based oral surgery department: A retrospective cohort study. Gerodontology 2018;35:117-122.
Sailer I et al. Prosthetic failures in dental implant therapy. Periodontol 2000. 2022;88:130-144.